Kun mieheni kanssa päätimme, että perheeseemme mahtuu vielä yksi perheenjäsen sanoi mieheni minulle että "vauva olisi paras joululahja minkä voisin hänelle antaa". Nyt vain tuntuu, että kaikki tämä on pahaa unta, joka ei tunnu loppuvan.
Tiedän että kumpikaan meistä ei sitten lopulta osannut ollenkaan aavistaa minkälaisen prosessin otimme harteillemme. Vaikka miehelle tämä ei ehkä olekkaan niin tunteiden vuoristorataa ja hän ei aiheesta puhu kuin muutaman siiderin jälkeen, tiedän että syvällä sisällä olemme molemmat surullisia asioiden saamasta käänteestä. Kaikki lasta yrittäneet ovat varmaan sanoneet että jos lapsia ei tule niin niitä ei sitten tule", mutta kun on antanut itselleen luvan ajatella "ME voisimme olla isä ja äiti - perhe", tuntuu ajatus luovuttamisesta katkeralta.
Vaikka olemme pättäneet että emme rupea lapsettomuustutkimuksiin, tuntuu ajatus tutkimusten tekemättä jättämisestä luovuttamiselta. Olen jo katsellut tutkimusten hintoja kauhistuneena ja päättänyt, että ainakin toistaiseksi odotellaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti