kuoleeko parisuhde lapsettomuuteen

Asia mitä varmasti kaikki lasta yrittävät miettivät, mitä jos emme onnistu.

Kuinka selviämme tästä eteenpäin, ajatus/toive lapsiperheen arjesta on iskeytynyt syvälle ja nyt kun asia ei  toteudu tuntuu että edessä on todella syvä kuilu, miten tästä eteenpäin? Olen itse huomannut entistä enemmän miettivän lapsettomuutta ja surrut tätä aikaa kuten varmasti miehenikin. Tuntuu että yksi aikakausi on päättymässä ja olisi aika ottaa askel toiseen suuntaan, mutta mikä se suunta on ja tehdäänkö se vielä yhdessä.

Joka tapauksessa meidän perheen lisääntyminen on tullut tiensä päähän, lopetamme yrittämisen. Kaikki nämä vuodet ovat olleet liian raskaita niin henkisesti ja fyysisesti, olen itse ainakin hyvin väsynyt ikuiseen päivien laskemiseen ja joka kuukausi tulevaan pettymykseen.  Kolme ja puoli vuotta takana, käyty lähellä kuolemaa ja mitä saimme palkaksi.... ei mitään.

No oliko tämä matka turha, ei, opimme toisistamme valtavasti uusia asioita ja opimme arvostamaan toisiamme uudella tavalla. Toki olemme pettyneitä ja mietimme kuinka jatkamme tästä eteenpäin. On kuitenkin aika unohtaa ja katsoa eteenpäin.

Kompastuin, mutta nousin ylös entistä arvokkaampana.

Kenellä on oikeus olla lapseton

Kenellä meillä on oikeus kutsua itseään lapsettomaksi? Uskomatonta mutta totta sain kokea tänään, että ilmeisesti meillä kaikilla ei ole siihen oikeutta.

Onko pariskunta joka käy läpi kaikki lapsettomuuteen liittyvät tutkimukset ja hoidot, ovatko he niitä oikeita ja aitoja lapsettomia, ja mitenkäs ne jotka ovat ilman lapsia mutta eivät halua pitkiä hoitoja tai ei ole esimerkiksi rahaa mennä kalliisiin lapsettomuushoitoihin, olemmeko tavallaan itse aiheuttaneet lapsettomuuden koska emme ole aktiivisesti etsineet siihen ratkaisua? mitenkäs sitten yksinäiset naiset tai naisparit....

Olen järkyttynyt että olen saanut kommentteja lapsettomuudesta, joista yksi ehkä kipein on että minun pitäisi laittaa aviomies vaihtoon. On uskomatonta että kenelläkään on oikeus neuvoa tai kommentoida näinkin kipeästä asiasta. Mikä valta maailmassa antaa ihmiselle oikeuden tehdä päätöksiä puolestani, kuka tietää perheeni tunteet ja kuka oikeuttaa päättämään perheemme rakkauden määrän?

Se päätös minkä olemme perheessämme tehneet on mietitty ja tehty pitkällä harkinnalla, miettien tilannetta vain ja ainoastaan meidän kannalta. Ja nyt ajatellen olen tyytyväinen siihen että emme ole lähteneen pitkiin hoitoihin, on niin fyysisesti kuin henkisestikin ollut tässä vaiheessa hyvä vaikkakin toki vaikea päätös, ja voihan olla että mieli matkan varrella voi vielä muuttua, mutta tällä mennään tässä vaiheessa. Näin olemme voineet panostaa arkeen ja parisuhteeseen, ja voin olla ylpeä että suhteemme on kestänyt kaikki nämä vuodet ja edelleenkin osaamme arvostaa ja tukea toisiamme.

Joten minusta kaikki me joilla on jokin syy miksi ei ole lasta tai ei saa niitä lisää, on yhtälailla lapseton kuin ne jotka tekevät kaikkensa sen hankkimiseen. Kaikilla meillä on jokin syy ratkaisuumme ja kaikki päätökset joudumme itse kantamaan.....

Arvostakaa sitä mitä Teillä on nyt ja sitä mitä kohti yhdessä pyritte

Äidinpäivä

Vaikka kesä lähestyy ja aurinko lämmittää päivää jo niin että kesälenkkarit on voinut kaivaa kaapista. Tuo kevään taivaalle pienen harmaan reunuksen lähestyvä äitienpäivä, en ole äiti.

Toki suon kaikille äideille ja varsinkin omalle äidilleni kaiken auringon ja linnunlaulun ensi sunnuntaiksi. Varsinkin oman äidin työtä ja lastenkasvatusta olen oppinut arvostamaan ja kunnioittamaan. Vaikka lapsuutemme veljeni kanssa ei varmaan ollut helppo ja oma äiti hävisi elämästämme useiksi vuosiksi riitaisan avioeron myötä, tuntuu että nyt kun äitiin on tutustut uudestaan on suhteemme paljon syvempi kuin mitä se ehkä olisi ollut jos olisimme taivaltaneet kaikki murkkuiän ja koulukiusaamisen karikot yhdessä.

Täytyy myöntää että sana äiti ei kovin helposti taivu  suussani ja pidän esimerkiksi omaa äitiäni, enemmän ystävänä. Vuosien mittaan äiti sana tuntuu olevan entistä haastavampi käyttää, ehkä sanan merkitys tuo mieleen liian voimakkaan ikävän.

Lapsettomien lauantai, tuo mieleeni mustat vaatteet... en tiedä miksi. Vaikka idea lapsettomien omasta päivästä ja asian nostaminen median tietoisuuteen, nostaa ehkä omia tunteita vielä enemmän pintaan. Jotenkin normaalissa arjessa voin kätkeytyä ja yrittää teeskennellä että kaikki on hyvin. Mutta lapsettomien päivä on ja tuntuu... Olen yksi heistä.

Kuitenkaan emme voi antautua lapsettomuuden syövereihin, yhteiskunta ei vain sitä hyväksy, meidän on pakko hyväksyä se että maailmassa on lapsia ja niiden kanssa joutuu tekemisiin oli sinulla itsellä lapsia tai ei. Vaikka välillä tekisikin mieli sanoa että sorry tänään ei vain jaksa, niin se vain menee,  perus hymy korviin ilme kasvoille ja meno jatkuu. Itketään sitten myöhemmin, siihen kyllä löytyy myöhemminkin aikaa.

Toivon kuitenkin että viikonloppuna olisi kaunis ilma ja kaikki äidit saisivat nauttia päivästään, ehkä me lapsettomien lauantain viettäjät saamme joskus viettää myös omaa äitienpäivää.

Pääsiäinen tuo kevään ja rakkauden..

Kaikki aistit tuntuvat aktivoituvan niin ihmisillä, kuin elimillä kevään auringon lämmittäessä.  Aamu auringon lämmössä tuntuu että takapiha on herännyt talven horroksessa, pikkulintujen sirkutus kantautuu ikkunoiden läpi sisälle asti, kiire on rakentaa taas tulevan kesän rakkaustarinaa ja etsiä uutta kotia untuvapalloille.
Naapurin lapset ovat heittäneet vihdoin talvilelut portaiden viereen ja jalkapallot ja polkupyörät korvaavat suksien ja pulkan vauhdin. Tuntuu että muutaman viikon sisällä kaikki ovat heränneet talviunilta ja aktivoituneet kevään tuloon.

Täytyy myöntää että omiakin sormia jo kutkuttaa pitkästä aikaa päästä kuopsuttamaan takapihan nurmikkoa ja suunnitella kesän kukkaistutuksia. Näyttää siltä, että taloakaan ei saada ihan hetkeen myytyä, joten voin rauhassa suunnitella jo perunoiden ja porkkanoiden istuttamista.

Onneksi voin myöntää olevani kevät ja kesä ihminen, ja osaan nauttia lisääntyneestä valosta ja päivien pitenemisestä täysin rinnoin, joten vaikka meillä ei vieläkään  pesää rakenneta, tuntuu ajatus tällä hetkellä hieman helpommalta kantaa, kuin talven pimeinä hetkinä.

Paluu arkeen

Se on lomailut lomailtu ja paluu arkeen on sujunut odotettua paremmin, toki hyvin nukutun viikon jälkeen on hieman hankala ajatella heräävänsä viideltä aamulla, mutta pakkohan se on.

Lomailun lomassa kävin myös lapsettomuusklinikalla ultrassa, hormonilääkitys on toiminut hyvin ja kaksi munasolua oli kp12 kypsynyt "sopiviin" mittoihin ja limakalvojen paksuus oli hyvä. Voin sanoa että jos joku asia jännittää niin tuo ultra pelotti valtavasti, olin todella valmistautunut pettymään. Toki lääkäri oli varovaisen optimistinen hedelmöittymisen suhteen ja yritti edelleen puhua mieheni mukaan saamiseksi, jotta siemenneste voitaisiin tutkia. Mutta tilanne tältä osin ei ole muuttunut mieheni ei edelleenkään halua hoitoihin ja minä toki kunnioitan  hänen päätöstään.

Ovulaatio oli kp 15, joten aikataulussa ollaan, nyt vain odotellaan onko hedelmöittyminen tapahtunut vai tuleeko karvas pettymys. En ole sallinut itselleni kovin suuria odotuksia hedelmöittymisen suhteen, koska kuinka todennäköistä olisi että olisin heti ensimmäisestä kierrosta onnistunut kun tänä pisteeseenkin on jo kolme vuotta taisteltu. Mutta toki viimeiset lomapäivät kului netissä surffaillen ja tutkien raskausoireiden alkamisaikoja.

Mutta nyt siis pitkästä aikaa ollaan odottavalla kannalla saatiinko meille vihdoin matkalainen mukaan....

Lomailua

Tiedän ei pitäisi edes ajatella koko asiaa..

Nyt olisi menossa kp10 ja ensimmäinen kierto johon olen käyttänyt hormoneja. Torstaina olisi ensimmäinen ultra, missä tarkistetaan onko munasolut kehittyneet toivotulla tavalla. Mietin jo kierron alusta asti aloitanko koko hormonilääkitystä tähän kiertoon, mutta ajattelin että jos tätä nyt on kolme vuotta odotettu että sain edes jonkinlaista apua, niin miksi siirtäisin tätä nyt oman hermoiluni takia.

Ehkä tämä ei ollut kaikista paras ajoitus lääkityksellä, mutta kun ajattelee tuleeko myöhemmin yhtään sen parempia hetkiä? töissä on aina kiire, pinna kiristyy välillä milloin mistäkin ja lapsettomuus ei ole yhtään piristävämpää missään muussakaan hetkessä, vaikka voin toki myöntää että tällä hetkellä töissä on Super raskasta.

Olen todella kiitollinen, että olen saanut ehkä maailman ymmärtäväisimmän esimiehen itselleni ja olen pystynyt hänelle kertomaan lapsettomuudesta. No ehkä suurin helpotus asian kertomisessa on että esimieheni on nainen joten kertominen on ollut suhteellisen helppoa. Kuitenkin se että töissä on joku joka ymmärtää minkälaisten tunteiden kanssa painiskelen, helpottaa töissä oloa kummasti ja olen jopa saanut hieman kevennettyä työtaakkaa.

Mutta ne hormonit. Lääkäri varoitteli että lääkkeistä voi tulla sivuvaikutuksena vaihdevuosi oireita muutaman päivän aikana, mutta ne ovat ohimeneviä. Olen odottanut hikoilua, päänsärkyä ja kiukkukohtauksia, mutta niitä ei vain ole kuulunut. Ehkä siis en saa sivuoireita, oikeastaan ainoa "oire" itä havaitsin ehkä voin kp5 oli toispuoleinen alavatsa kipu ja alaselkä kivut, mutta ei muuta.

Suurin pelko tällä hetkellä onkin, mitä jos tämä ei nyt sitten toimikkaan, mitä sitten???

Onneksi saan olla tämän viikon lomalla mieheni kanssa, joten tähän kiertoon ei ole luvassa lisästressiä ultran lisäksi. Ja ehkä se todellinen hermoilu alkaa vasta kun seuraavat vuotopäivät ovat lähepänä.

Hormoonit

Posti toi vihdoin tällä viikolla reseptin Femarn:n hormonilääkkeestä. Nyt on ajatukset ravanneet hurjaa vauhtia eri suuntin, mitä jos hormooni ei auta tai saan hirveitä sivuoireita, tai mitä jos se toimiikin.

Jotenkin ajatus siitä että kolme vuotta reippaasti on takana ja nyt vasta saisimme kolmeksi  kuukaudeksi apuja ja jos se ei nyt sitten toimikkaan niin tämä olisi sitten tässä. Olisimme lopulta tilastoissa lapsettomia....

Hmm.. tottakai sitä tuntuu turvallisemmalta olla yrittämättä ja toivoa että josko kuitenkin onnistumme luomusti. Ajatus hormonihoidosta tuntuu luovuttamiselta ja asian siirtämistä ns. Saattohoito asteelle. Kestäisinkö kuitenkaan ajatusta että tämä oli tässä ja mitäs haaveilitte.

vuosi vaihtui ja vuoden vanhempi

Kuukausi vuotta 2015 takana ja ikääkin on tullut mittariin lisää.

Tuntuu järjettömältä että koska mieheni ei suostu lapsettomuustutkimuksiin ei myöskään minulla ole mahdollisuutta päästä niihin käsiksi, haluaisin tietää mikä minussa on vikana ja voisinko tehdä joitakin asioita toisin. Neuvolassa oltiin hyvin ymmärtäväisiä raskaussuunnitelmille ja luvattiin auttaa heti kun saadaan positiivinen tulos. Mutta nyt kun kaikki tuntuu kaatuvan olemme jääneet yksin.

Kaipaisin yksinkertaisia neuvoja mitä voisin tehdä toisin, enkä vain hukkuisi Internetin tietotulvaan. En varmasti ole yksin asioiden kanssa, mutta Internetin keskustelupalstoilla pyörii välillä mitä erikoisempia ehdotuksia raskautumisen edistämiseksi.

Olen toki syönyt foolihappo lisää, liikkunut ja syönyt terveellisemmin, sekä vähentänyt alkoholin käyttöä jne... mutta mitä vielä voisi tehdä. Ideat tuntuvat loppuvan samoin kuin tiimalasin hiekka valuu entistä nopeammin.

Viikonloppuna silmiini pisti lehtileike lapsettomuudesta, 60% raskautuu ensimmäisen vuoden aikana ja 90% kolmen vuoden aikana. Eli siis me kuulumme siihen epätoivoisten 10% joukkoon.