Kenellä on oikeus olla lapseton

Kenellä meillä on oikeus kutsua itseään lapsettomaksi? Uskomatonta mutta totta sain kokea tänään, että ilmeisesti meillä kaikilla ei ole siihen oikeutta.

Onko pariskunta joka käy läpi kaikki lapsettomuuteen liittyvät tutkimukset ja hoidot, ovatko he niitä oikeita ja aitoja lapsettomia, ja mitenkäs ne jotka ovat ilman lapsia mutta eivät halua pitkiä hoitoja tai ei ole esimerkiksi rahaa mennä kalliisiin lapsettomuushoitoihin, olemmeko tavallaan itse aiheuttaneet lapsettomuuden koska emme ole aktiivisesti etsineet siihen ratkaisua? mitenkäs sitten yksinäiset naiset tai naisparit....

Olen järkyttynyt että olen saanut kommentteja lapsettomuudesta, joista yksi ehkä kipein on että minun pitäisi laittaa aviomies vaihtoon. On uskomatonta että kenelläkään on oikeus neuvoa tai kommentoida näinkin kipeästä asiasta. Mikä valta maailmassa antaa ihmiselle oikeuden tehdä päätöksiä puolestani, kuka tietää perheeni tunteet ja kuka oikeuttaa päättämään perheemme rakkauden määrän?

Se päätös minkä olemme perheessämme tehneet on mietitty ja tehty pitkällä harkinnalla, miettien tilannetta vain ja ainoastaan meidän kannalta. Ja nyt ajatellen olen tyytyväinen siihen että emme ole lähteneen pitkiin hoitoihin, on niin fyysisesti kuin henkisestikin ollut tässä vaiheessa hyvä vaikkakin toki vaikea päätös, ja voihan olla että mieli matkan varrella voi vielä muuttua, mutta tällä mennään tässä vaiheessa. Näin olemme voineet panostaa arkeen ja parisuhteeseen, ja voin olla ylpeä että suhteemme on kestänyt kaikki nämä vuodet ja edelleenkin osaamme arvostaa ja tukea toisiamme.

Joten minusta kaikki me joilla on jokin syy miksi ei ole lasta tai ei saa niitä lisää, on yhtälailla lapseton kuin ne jotka tekevät kaikkensa sen hankkimiseen. Kaikilla meillä on jokin syy ratkaisuumme ja kaikki päätökset joudumme itse kantamaan.....

Arvostakaa sitä mitä Teillä on nyt ja sitä mitä kohti yhdessä pyritte

Äidinpäivä

Vaikka kesä lähestyy ja aurinko lämmittää päivää jo niin että kesälenkkarit on voinut kaivaa kaapista. Tuo kevään taivaalle pienen harmaan reunuksen lähestyvä äitienpäivä, en ole äiti.

Toki suon kaikille äideille ja varsinkin omalle äidilleni kaiken auringon ja linnunlaulun ensi sunnuntaiksi. Varsinkin oman äidin työtä ja lastenkasvatusta olen oppinut arvostamaan ja kunnioittamaan. Vaikka lapsuutemme veljeni kanssa ei varmaan ollut helppo ja oma äiti hävisi elämästämme useiksi vuosiksi riitaisan avioeron myötä, tuntuu että nyt kun äitiin on tutustut uudestaan on suhteemme paljon syvempi kuin mitä se ehkä olisi ollut jos olisimme taivaltaneet kaikki murkkuiän ja koulukiusaamisen karikot yhdessä.

Täytyy myöntää että sana äiti ei kovin helposti taivu  suussani ja pidän esimerkiksi omaa äitiäni, enemmän ystävänä. Vuosien mittaan äiti sana tuntuu olevan entistä haastavampi käyttää, ehkä sanan merkitys tuo mieleen liian voimakkaan ikävän.

Lapsettomien lauantai, tuo mieleeni mustat vaatteet... en tiedä miksi. Vaikka idea lapsettomien omasta päivästä ja asian nostaminen median tietoisuuteen, nostaa ehkä omia tunteita vielä enemmän pintaan. Jotenkin normaalissa arjessa voin kätkeytyä ja yrittää teeskennellä että kaikki on hyvin. Mutta lapsettomien päivä on ja tuntuu... Olen yksi heistä.

Kuitenkaan emme voi antautua lapsettomuuden syövereihin, yhteiskunta ei vain sitä hyväksy, meidän on pakko hyväksyä se että maailmassa on lapsia ja niiden kanssa joutuu tekemisiin oli sinulla itsellä lapsia tai ei. Vaikka välillä tekisikin mieli sanoa että sorry tänään ei vain jaksa, niin se vain menee,  perus hymy korviin ilme kasvoille ja meno jatkuu. Itketään sitten myöhemmin, siihen kyllä löytyy myöhemminkin aikaa.

Toivon kuitenkin että viikonloppuna olisi kaunis ilma ja kaikki äidit saisivat nauttia päivästään, ehkä me lapsettomien lauantain viettäjät saamme joskus viettää myös omaa äitienpäivää.