Vaikka kesä lähestyy ja aurinko lämmittää päivää jo niin että kesälenkkarit on voinut kaivaa kaapista. Tuo kevään taivaalle pienen harmaan reunuksen lähestyvä äitienpäivä, en ole äiti.
Toki suon kaikille äideille ja varsinkin omalle äidilleni kaiken auringon ja linnunlaulun ensi sunnuntaiksi. Varsinkin oman äidin työtä ja lastenkasvatusta olen oppinut arvostamaan ja kunnioittamaan. Vaikka lapsuutemme veljeni kanssa ei varmaan ollut helppo ja oma äiti hävisi elämästämme useiksi vuosiksi riitaisan avioeron myötä, tuntuu että nyt kun äitiin on tutustut uudestaan on suhteemme paljon syvempi kuin mitä se ehkä olisi ollut jos olisimme taivaltaneet kaikki murkkuiän ja koulukiusaamisen karikot yhdessä.
Täytyy myöntää että sana äiti ei kovin helposti taivu suussani ja pidän esimerkiksi omaa äitiäni, enemmän ystävänä. Vuosien mittaan äiti sana tuntuu olevan entistä haastavampi käyttää, ehkä sanan merkitys tuo mieleen liian voimakkaan ikävän.
Lapsettomien lauantai, tuo mieleeni mustat vaatteet... en tiedä miksi. Vaikka idea lapsettomien omasta päivästä ja asian nostaminen median tietoisuuteen, nostaa ehkä omia tunteita vielä enemmän pintaan. Jotenkin normaalissa arjessa voin kätkeytyä ja yrittää teeskennellä että kaikki on hyvin. Mutta lapsettomien päivä on ja tuntuu... Olen yksi heistä.
Kuitenkaan emme voi antautua lapsettomuuden syövereihin, yhteiskunta ei vain sitä hyväksy, meidän on pakko hyväksyä se että maailmassa on lapsia ja niiden kanssa joutuu tekemisiin oli sinulla itsellä lapsia tai ei. Vaikka välillä tekisikin mieli sanoa että sorry tänään ei vain jaksa, niin se vain menee, perus hymy korviin ilme kasvoille ja meno jatkuu. Itketään sitten myöhemmin, siihen kyllä löytyy myöhemminkin aikaa.
Toivon kuitenkin että viikonloppuna olisi kaunis ilma ja kaikki äidit saisivat nauttia päivästään, ehkä me lapsettomien lauantain viettäjät saamme joskus viettää myös omaa äitienpäivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti